SOCIAL MEDIA

11.12.2014

Käsistä poljettavaksi

Käytännöllisyys, mukavuus ja helppous - siinäpä ne tärkeimmät ominaisuudet omiin tavaroihin. Pitkän aikaan olen kironnut epäkäytännöllisiä materiaaleja, varpaille kamalia malliratkaisuja ja onnettomasta virassaan palvelevia kylpyhuoneen mattoja. Kaupasta kun ei tunnu löytyvän mieluista - jos on mieluinen, niin koko ei hyvä. Jos koko on hyvä, niin sitten ei ole kivaa väriä tai materiaali oikea.



Meiltäpä löytyy aika usein suihkun/saunan jälkeen kylppärin lattialta ihan tavallinen pyyhe, mihin voi jalat kuivata ovelle hapuillessaan. Töissä pääsin tekemään tilkkupeittoa farkkupaloista ja samaa tekniikkaa oli ensin idea käyttää myös kylpyhuoneen mattoonkin.


Omasta kangasvarastosta löytyi kuitenkin farkkua sen verran paljon, että pohjan pystyi leikkaamaan suoraan siitä ja päällipuolella palvelee kaksi useamman vuoden kärsivällisesti huolehtinutta käsipyyhettä. Käsipyyhkeistä oli jo koukkulenkit rispaantuneet irti, mutta imuteho ja rauhallinen kuositus on ollut mieleen, joten ei muuta kuin pyyhkeet yhteen saumurilla rohkeasti.


Pyyhkeiden yhteen ompelun jälkeen surautin farkun ja pyyhkeet yhteen reunoistaan (tässä irtautui loputkin koukkulenkeistä) ja töissä hieman kotikonetta jouhevamalla koneella sitten rouheasti vaan kanttaus.


Eihän tuo maailman kaunein kylpyhuoneen matto ole, mutta uskoisin että palvelee hieman mukavammin kuin tavallinen kylpypyyhe kymmenen ryttynsä ja liukkautensa kanssa. Mitatkin sattui juuri sopivasti käsipyyhkeissä, että tämän voi laittaa pukinkonttiin odottelee käyttöönottoa kakkoskodissa joulunpyhinä.

Lähetä kommentti