Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2015.

Kotiin virkattuja ja pikaisesti surauteltuja

Toisinaan tekee pikaisia tekeleitä kotiin ja ne jää monesti kuvaamatta. Nyt vanhoja kuvia pikaselatessa tuli vastaan tällaisia, mitkä ovat tavalliseen arkikäyttöön jo sopeutuneet ja ovat kuin olisivat aina olleet mukana vaikka ovatkin jokainen alle vuoden vanhoja.




Tämän "lehtilaatikon" virkkasin mainospostille tehdessä soveltaen, kun tuli toive korille, mihin voisi mainoslehdet nakata lukemisen jälkeen. Värihän piti olla musta ja itse kun hakee käytännöllisyyttä, niin korin yläreunassa on taitteen kohdalla käsille pienet aukot, että postin voi myös viedä tuossa korissa roskiin asti.
Ristipistolla vielä "roskaposti" -teksti korin kylkeen ja koppa oli valmiina käyttöön.

Kun peltinen roskakorina aikanaan ollut "ämpäri" ei miellyttänyt omaa silmää ja ennen lampunvarjostimessa palvellut harmaa kude oli jälleen käytettävissä, tein sankoa myötäilevän putken sen päälle ja kukka sai näin hillitymmän suoja-astian.

Luottonojatuolini suojana on itseommeltu viltti. P…

Tablettipussukat

Viimein alkaa joulun tuoma "kiire" helpottaa ja on päässyt tekee pienempiä töitä, joita on kertynyt tehtävien listalle. Kaiken askartelun ja väkertämisen välissä tuli tehtyä tablettipussukat Äidille sekä Tyttärelle.

Kumpikin sai oman makunsa mukaisesta päällikankaasta suojapussukat ja pehmeyttä/suojaa pussukoihin tein froteen avulla, mikä on vuoren ja päällikankaan välissä.

Simppeli nappikiinnitys pitää tabletin pussukassaan ja sisällä oleva frotee suojaa näyttöjä laukussa ylimääräisiltä kolhuilta.

Malli: oma Kankaat ja napit: Tikkaus ja Tarvike

Heppalapaset ja Karamelli-sukat

Blogataanpas viime vuotisia sitä mukaa, kun saa kuvia koneelle. Tässä yhdet siis.


Hevostytölle Äiti teki lapaset harrastuksen mukaisella kuviolla.


Nämä valmistuivat viime vuoden keväällä jo.

Malli: Hevoslapaset Lanka: Novita Nalle Puikot: 3
Malli: Rakas villasukka, s. 108 Puikot: 3 sukkapuikot Joulun pyhinä oli Äidillä aikaa neuloa uudestakin kirjasta mieluisia malleja ja Karamellisukka-sukat olivat yksi niistä. Lankavalintana oli pehmeä akryylilanka.

Kaulurin paluu

En ajatellut, että enää kauluria haluaisin, mutta jotain riepuahan pitää olla kaulan peitoksi. Kaapista ja kaapin päältä löytyy monen moista huivia, mutta ei mitään sellaista mikä miellyttäisi uuden takin kanssa. Siispä tekemään.



Wham bam -kaulurin ohje on alunperin isommille puikoille ja paksummalle langalle. Joten jäi noin 6 cm lyhyemmäksi kuin suositus, kun kitkutti koko kerän 30 silmukan leveydeltä aina oikein.

Heti valmistuttua piti kokeilla monen monta erilaista taittelutapaa ja kyllä vain tuosta saa joka mielialaan (mikä muuttuu monesti päivässä) sopivan. Mutta tämä lankapa ei vähennä lankalaihista, vaan heti alkoi niskurointi ja tämä on pelkästään tätä kauluria varten ostettu lanka.

Malli: wham bam thank you lamb! sovellettuna Lanka: Debbie Bliss Riva Menekki: 1 kerä

Lehtitossujen luvattu maa

Äiti ahkeroi taas tilauksesta tossuja ja täytyypä myöntää, että juuri tuo väri 7-veljeksen tämän hetkisestä värikartasta on ehkä eniten omaa silmää miellyttävä.

Malli: 5 lehden tossut Lanka: 7-veljestä Puikot: 3 pyöröpuikot (60 cm) Muistiin itselle: 18 - 10 - 18 keskellä pienempään kokoon (7-veljestä = koko 36-37) Nalle, 3 pyöröpuikot = koko 38-39 7-veljestä, 3,5 pyöröpuikot = koko 40-41

Selbudeath -lapaset ja säärystimet

Viimeinkin pääsee bloggaamaan myös Äidin urakointia. Joskus taannoin Tytär halusi pääkallo-sukat ja Äiti vastaavasti haastetta neulontaan. Englanninkieliset ohjeet siis käyttöön ja pääpiirteittäin suomentaen, että pystyy aloittaa työn.



Lapasiin on muokattu alkuperäistä ohjetta oman mielen mukaan. Tyttärellä on myös tätä kuosia lapaset kunnollisia pakkasia odottamassa. Säärystimet on suoraan sukkamallista, mutta päätetty resorilla kantapään kohdalla.
Malli: Selbudeath - Raverly Lanka: 7 veljestä, harmaa/tumman harmaa


Niin viidakko vastaa, kuin sinne huudetaan?

Viimein sain valmiiksi isännälle kynsikkäät. Kyseessä on Novitan Viidakko-langan tuhoaminen, jota on ostettu isännän toiveesta vihreän sävyisenä.

Yhdet perussukat kerästä on jo aiemmin tehty. Kotisukat lyhyellä varrella ovat olleet lähes päivittäisessä käytössä. 


Novitan Syksy 2014 -lehdessä oli ohje suoraan tällä langalla tehtyihin kynsikkäisiin. Ohjeessa mainitaan, että vajaa kerä olisi sopiva määrä näihin, ja sen vuoksi teinkin varren eri värisellä Jussi-langalla. Tarkoitukseni oli hukata kokonaan Viidakko-lanka sen hajun vuoksi, mutta vieläkin näiden töiden jälkeen samaa kerää on jäljellä.
Kynsikkäät on kerrankin  tehty ohjetta noudattaen puikkokokoa myöten.

EDIT: lankalaihiksen vuoksi kynsikkäät piti punnita. Ohjeen mukaan näihin kynsikkäisiin menee vajaa kerä, mutta näiden yhteispaino on 66 grammaa eli en pelkästään näitä vasten ostaisi kerää työstettäväksi.