Tytär koolasi äidilleen joululahjaksi erivärisiä lankoja. Alla kuvasarja, josta tulee julki millaisella värjäystekniikalla erilaiset raidoitukset onnistuivat.
Leveän raidan vuoksi lankakerä tuli keriä pieniksi "raitaosuuksiksi". Huomaa, että lanka menee nimenomaan kerästä kerään hyppien.
Kastelussa oli ensimmäinen jännä-tilanne, koska pienet kerät tuli saada ilman lankojen sotkeentumista kastumaan.
Ensimmäinen erä tehtiin näillä. Ajatuksena saada lila/pinkki -raidoitus.
Jo tässä vaiheessa tuli julki, ettei ihan mennyt kuin Strömsössä tämä väriyritys.
Tunnollisesti kuitenkin joka toinen toiseen kattilaan värjäytymään ja hetken liottelun jälkeen vielä kattiloiden väliin jäänyt langanpätkä upottaen jompaan kumpaan kattilaan (kunhan värjäytyneet osat koskettivat toisiaan).
Lopputulos oli ensiajatuksesta huolimatta kuitenkin niin ihana, että Tytär mietti useaan otteeseen: Tekisinkö tästä sittenkin itselle lyhyet sukat? Vaaleanpunainen osuus on meinaan uskomattoman kaunis sävy luonnossa!
Toiselle kerälle Tytär käytti hieman erisävyisiä jauheita, mutta kuitenkin tavoitteena pinkki/lila -väritys. Tällä kertaa vyyhdin värjäyksessä kokeiltiin liukuvärjäystä vyyhdittäin.
Ensin toinen pää värinesteeseen ja kun väri oli imeytynyt noin puoleen väliin vyyhtiä, niin vyyhdin toinen pää käännettiin viereiseen värinesteeseen.
Tällainen vyyhti oli paljon helpompi keriä kuin aiempi, mutta Tyttären makuun väri on epäonnistunut. Vyyhtiä kasassa pitävät apulangat aiheuttivat sen, ettei väri tarttunut joka kohtaan lankaa, vaan osassa kohtaa langassa on nyt valkoisia pilkkuja.
Lähetä kommentti