SOCIAL MEDIA

7.12.2014

7.12. Jämälankavillasukka-joulukalenteri

Nyt päästiin sitten ensimmäistä kertaa tekemään enkelin kiharasta näitä sukkia.

Päivän ohjeena kuului:
Jatka sukkaa B neulomalla seitsemän kerrosta. Väri määräytyy testituloksesi mukaan.
Testituloksena tuli valkoinen:
Yrität aina tehdä oikein, olet idealisti ja elät vähän omassa haavemaailmassasi. Et innostu matkustamisesta ja viihdyt tutussa ympäristössäsi. Vaikka olet melko introvertti, sinulla on paljon ystäviä, koska he tietävät, että otat aina heidän tunteensa huomioon.
Eihän tuo kai niin kaukaa ole haettu, mutta valkoinen paksumpi raita tuohon sukkaan vielä kolmanneksi ei oikein innostanut. Jotain erilaistakin pitää saada.

Jämälangoista kollasin sitten kaksi kirjavaa ja aamuhämärässä ennen siemaustakaan aamukahvista löysin kaksi kerää, missä on valkoista edes jossain kohtaa. Valinnanvaikeushan siitä tuli, joten isännältä väriä kysymään. Hän valitsi vihreäsävyisen:



Eihän siinä ollut valkoista kuin nimeksi jossain kohtaa kerää. Ei käynyt siis ja eikun purkamaan. Purkaminen on onneksi helppoa, kun sen tekee kuvassa näkyvällä tavalla - paitsi että laitoin puikot tietysti väärään suuntaa kulkemaan. 

Vaihdoin kerän toiseen ja sain kaikki sateenkaaren värit haaveilijan mukaan. 


Eilisen päivän raidankin sain nyt valmiiksi, kun lipun pystyraidan pystyi helpommin jäljittelemään puikkojen ollessa kauempana.

Lähetä kommentti