Vaikka sekä Äidillä että Tyttärellä on päiviä, ettei kaikki tähtien asennot ole oikeilla raiteillaan, niin silti meillä on asiat kuta kuinkin hyvin. Kaikki eivät ole niin onnellisia ja sairastuvat vakavaan sairauteen - rintasyöpään.
Jo kautta Suomen tunnettu Roosa Nauha -päivä saapuu jälleen ja tänä vuonna järjestettävä Roosa nauha -keräys on järjestyksessään 13. kerta.Vuonna 2015 teemana on Käsi Sydämellä, josta voit lukea lisää täältä.
Äidillä ja Tyttärellä on tarkoitus osallistua tänäkin vuonna keräyksen potin kasvattamiseen aivan kuten viime vuonnakin. Viime vuonna huutokaupassa oli mukana Tyttären tekemä Prinsessa matto, mikä oli virkattu neonvärisestä trikookuteesta.
Facebookissa on uskomaton ompelijayhteisö, joka kantaa nimeä Saumanvara. Tässä ryhmässä jokainen on tasa-arvoinen ja kaikki auttavat aidosti toisiaan oman osaamisen mukaisesti, jos vaan tilaisuus tulee. Saumanvaran tehokkaimmat ahertajat järjestivät jälleen Saumanvaralaisille tilaisuuden tehdä hyvää ja kokosivat kasaan paikan huutokaupalle. Saumanvaran Sydämestä - Roosa Nauha-huutokauppa on julkinen Facebook-ryhmä, johon voi jokainen lukija liittyä. Ryhmässä on luokiteltu eri albumeihin Saumanvaralaisten tekemiä tuotteita, jotka on mahdollista huutokauppa-tekniikalla ostaa itselleen. Ainoa vaan, että huutohinta maksetaan suoraan Roosa nauha -keräykseen ja tuotteen tekijä maksaa postikulut sekä postittaa ostajalle tuotteen tämän maksun näkyessä keräyksen sivulla.
Kuten aiemminkin on mainittu, niin nämä helmivillasukat ovat Äidin yksi lempimalleista. Kun halutaan osallistua keräykseen, niin osallistutaan sellaisella, mitä osataan tehdä.
Nyt nämä yksilöt on mahdollista huutaa itselleen 9.10. käytävässä huutokaupassa Facebook-ryhmässä. Liity ryhmään hyvissä ajoin, odota kaupankäynnin avausta (kuvista saa tykätä ennen sitä, mutta muut kommentit poistetaan ylläpidon puolesta) ja huuda äänesi käheäksi hyvän asian puolesta! Raha menee siis suoraan lyhentämättömänä Roosa Nauha -keräykseen ja tekijä maksaa postituksen voittajahuudon tehneelle.
Malli: The Lady of Lorien
Lanka: Novita Nalle
Koko: 39/40, joustava malli
(kuvassa nilkan kohdalla farkut rytyssä ja alla toiset paksut villasukat)
Huutokauppa: Saumanvaran Sydämestä
Pssstt! Lähtöhinta huutokaupassa on kaikille tuotteille 5 euroa ja korotus on euron tai enemmän.
Lähetä kommentti