SOCIAL MEDIA

1.4.2018

Sukkafinlandia 2017 - tulokset ja fiilikset

Suomalainen sukkakisa kuulosti alussa todella hyvältä, ja sitä se olikin ennen alkamistaan.

Ensimmäiset "ongelmat" tai motivaation laskijat olivat alkoivat jo lämmittelysukan julkaisusta. Ilmoittautumisesta oli vierähtänyt hyvä tovi ja sähköpostiin piti tulla lähempänä infoa. Infoa ei kuitenkaan tullut ja täysin tuurista oli kiinni, että kilpailualueelle tuli mentyä silloin, kun alkuhuuma oli käynnistynyt. Olimme osallistuneet kahdella tunnuksella ja nepä ei sitten yllätykseksemme toimineet (Tytär maksoi Äidin osallistumisen lahjana eli toimitus eri osoitteelle) ja tunnusten selvittelyssä vierähti viikko. Vaikka tunnusten kanssa oli ongelmia, ei sekään kokonaan motivaatiota vienyt - olihan kyseessä talkoilla toteutettava kilpailu.





Haasteet alkoivat, kun kilpailuympäristöä eivät talkoolaiset hallinneet ja käyttöympäristö oli osittain suomenkielinen ja englanninkielinen. Monikielisyyden lisäksi kilpailuympäristönä toimiva keskustelufoorumi oli liian sekava. Foorumin sisältö oli sekava vielä paljon ennen varsinaisen kisan alkua - samoiten kun kisan aikanakin muuttuneet palautuskäytännöt. Äiti lopetti jo tässä kohtaa koko foorumin käytön. Ennen kuin koko kisa edes oli alkanut.

Jos kisan järjestelyt eivät sulautuneet ymmärrykseen, niin sama kävi monen sukkamallin ohjeen kanssa. Sekä Äiti että Tytär ovat tehneet monen erilaisen suunnittelijan ohjeista sukkia ja virkkaustöitä, mutta niin hämilleen ei ole meitä saatu ohjeistuksella kuin nyt. Liekö meillä ymmärrys väärässä asennossa vai oliko ohjeet ns. väkisin tai tekemällä tehdyt sillä yhtäkään ohjetta emme tavanneet vähempää kuin maailmanlaajuisessa Tour de Sockissa englanninkielisiä ohjeita. Moni asia kerrottiin ohjeissa liian monisyisesti - joko tarkoituksella tai tahtomatta. Kokonaisuutena sukkamallit olivat myös pettymys. Tour de Sockissa mallit haastavat reilusti enemmän ja siten tuovat tutuksi kyseisen vuoden uutuustekniikoita. Lämmittelysukkien erilaisuus nosti odotukset mallien vaikeuden suhteen selkeästi liian korkealle.

Jos ei foorumi tai sukkamallit olleet meille niitä motivaation kohottajia, niin samaan kulmaukseen menee tässä kisassa myös pisteiden laskenta. Ymmärrämme itsekin talkootyötä paljon tehneenä, että mikä tahansa projekti vaatii järjettömän määrän tunteja, venymistä ja kieroutunutta huumoria. Silti loogisuuden pitäisi näkyä niin kutsutulle loppukäyttäjälle. Tässä kisassa myös kisaajat olivat talkoolaisia tahtomattaan. Osallistuimme ensimmäistä kertaa joukkuekilpailuun ja se kyllä koitui meidän onneksemme.

Saimme mukaamme uskomattoman nopean "tikuttajan" aivan viimemetreillä Varakoukku-facebookryhmästä. Tyttären kaima ei ollut saanut joukkuetta itselleen kilpailualueella huhuilusta huolimatta, joten meidän joukkueessa oli tilaa. Sukkafinlandiassa joukkueet huolehtivat itse pistelaskustaan ja henkilökohtaisten pisteiden laskennassakin oli haasteita. Ehkäpä vinkkinä mahdolliseen jatko-osaan olisi kaavoilla hoidettu Drive-verkkolomake.

Kokonaissijoitusta joukkueena ei ole päivitetty virallisiin tuloksiin, mutta emme olleet kärkikahinoissa, joten annamme pisteiden laskennan olla. Henkilökohtaisessa kisassa vieraileva tähtemme oli joukkueestamme paras kisan kokonaissijoituksellaan 53. Tämän jälkeen tuli Äiti sijoituksella 106 ja Tytär sijalla 140.

Kokonaisuutena kisafiiliksestä ja kisasta kokonaisuutena voisi mainita "Aika kultaa varmasti muistot".

Lähetä kommentti